Au pairiksi voi lähteä järjestön/yrityksen avulla tai voi etsiä itse perhensä. Mä käytin aupairworld-nimistä sivustoa. Sinne siis luodaan profiili ja kone etsii sun kriteerejä parhaiten vastaavat perheet. Sen jälkeen tutkit profiileja ja otat yhteyttä niihin joista oot eniten kiinnostunu. Mun kokemuksen mukaan perheet ottaa ennemminki yhteyttä suhun. Mulle tais tulla ekan päivän aikana jo kymmenisen yhteydenottoa. Ja löysin muuten ite Jon ilmotuksen ja otin yhteyttä. Jo kertoikin että tykkäs siitä että olin oma-aloitteinen. Lopulta kaikista perheistä valitsin kolme parhaimmalta vaikuttavaa ja aloin sähköpostin vaihtoon. Sähköpostit olikin sitten aikalailla perus-työhakemuksia, näissä kannattaa vaan kertoa itsestään mahdollisimman paljon. Lisäks ne saa yleensä olla paljon vapaamuotoisempia ku normaalisti. Kannattaa myös mainita suoraan jos on jotain "vaatimuksia", allergioita, pääsykokeisiin lähtemistä yms., koska ne voi olla sellasia deal-breakereitä, mä en esim. ois voinu mennä koiraperheeseen. Eikä oo kiva tuhlata kenenkään aikaa sellaseen. Ei myöskään kannata sanoa että osaa esim kokata hyvin jos ei osaa. Siitä jää kyllä kiinni aika nopeesti, ja lopulta voi joutua lähtemään perheestä (tositarina). Mieluummin sanoo suoraan, että kokkaus ei oo tuttua, mutta reseptien/opastuksen avulla pärjää kyllä (jos ei pärjää, niin sit ei kannata lähtee ollenkaan...). Kannattaa ehdottomasti jutella myös perheen edellisen au pairin kanssa jos siihen vain on mahdollisuus. Hän osaa kuitenkin kertoa rehellisesti perheestä ja lapsista ja siitä mitä työhön oikeesti kuuluu. Mun mielestä kannattaa mieluummin kysyä liikaa ku liian vähän.
Jotkut perheet haluaa tavata tai pitää vähintäänkin puhelinhaastattelun ennen varsinaista "palkkausta". Mun tapauksessa oli tapaaminen Suomessa, kun Pasi oli täällä työmatkalla. Jos ja kun haastattelu tapahtuu englanniksi, niin kannattaa vähän miettiä etukäteen mitä sanoo. Siinä tilanteessä jännittää muutenkin ja sanat saattaa sit unohtua. Voi vähän miettiä miten kertoo itsestään englanniksi jne. Kannattaa myös kysellä vähän mitä sopimukseen kuuluu. Maksaako perhe esim. metro/bussikortin, onko auto käytössäsi, saatko kuntosalikortin, minkälainen huone löytyy, tarvitseeko tehdä paljon babysittausta? Mun mielestä on tärkeetä löytää sellanen perhe ja paikka asua, jossa viihtyy (tai siinä vaiheessa voi kuvitella viihtyvänsä), koska se on ensisijaista homman toimimisen kannalta. Ei kukaan halua asua vieraassa maassa jos ei asuinolot tai työaika ole kohdallaan. Taas tositarina. Yhdellä yksinhuoltajaäidillä oli vuoden aikana neljä eri au pairia. Kukaan ei jaksanut työtä pitkään, koska työtunteja oli palkkaan verrattuna paljon, eikä ikinä tiennyt milloin on vapaata. Täytyy löytyä aikaa omille jutuille ja kavereillekin, että jaksaa tehdä töitä.
Sitten kun sopimus on tehty, voi alkaa hoitaa käytännön asioita. Pitää varata lennot, ostaa matkalaukkua yms. Kantsii myös kysellä perheeltä tai edelliseltä au pairilta minkälaisia varusteita tarvii, tarviiko esim, kumppareita. Tää riippuu paljon siitä kuinka paljon pitää viettää aikaa ulkona. Kantsii myös miettiä vakuutuksia ja sellasia. EU maissahan saa lääkäripalveluita ilmaseks jos on kansainvälinen kelakortti.
Paikanpäällä sitten kantsii mahdollisimman pian selvittää löytyykö toisia au paireja lähistöltä. Englannissa toimii nettisivusto Au pairs in the UK mitä kautta voi löytää oman alueen au paireja, niiltä löytyy myös Facebook sivut. Tätä kautta mä löysin Camillen, tai Camille löysi mut. Me itseasiassa sovittiin sokkotreffit ja ystävystyttiin. Sitten kun niitä kavereita mahdollisesti on, voi käydä porukalla selvittämässä mahdollisia bussi/metro/rail pass-kortteja ja muutenkin tutustua alueeseen. Sellaset asiat on vaan kivempia porukassa. Eikä tarvii olla ainoona ulkomaalasena joka ei ymmärrä mitä se aseman setä oikeen selittää..
Työhön kannattaa suhtautua niinkuin mihin tahansa muuhunkin työhön eli hoitaa se kunnolla. Jos perhe ei ole tyytyväinen, saattaa sulla olla lähtö kotiin pienelläkin varotusajalla. Eli silloin kun sun tehtäväs on olla lasten kanssa, niin sit kans oot etkä esim. facebookkaa. Vapaa-ajalla saat sit hoitaa omia juttujas. Jos tykkäät omasta rauhastas, kannattaa se tehdä selväks heti alusta. Lapsille pitää selittää, että tämä on au pairin huone eikä tänne saa tulla ilman lupaa. Meillä oli Erikan kanssa sopimus että jos asiaa oli iltasin tai viikonloppusin niin sai kyllä tulla kysymään, mutta piti koputtaa ensin. Se toimi meillä hyvin eikä ikinä tuntunu siltä etten saanu olla rauhassa vapaa-aikanani. Tietenkin kun periaatteessa asuu työpaikallaan, joskus työ ja vapaa-aika menee sekasin, mutta se vähän kuuluukiin au paireiluun. Sä oot kuitenkin sen perheen jäsen ja sitä kautta tekemisissä myös vapaa-ajalla.
Vapaa-ajalla kannattaakin sitten tehdä niin paljon ku jaksaa. Se on kuitenkin yleensä ainutkertainen mahdollisuus asua ulkomailla. Itse osaan kertoa vinkkejä vain Briteistä, mutta näitähän voi soveltaa. Briteissä kannattaa tehdä viikonloppureissuja muihin kaupunkeihin. Kannattaa kiertää Liverpool, Manchester, Lontoo, Brighton, Edinburgh, mitä näitä nyt on. Riippuen tietty siitä missä päin asuu. Englannista saa myös aika halpoja lentoja eli jos saa pitemmän loman eikä halua mennä Suomeen, voi lähteä muualle reissuun. Englanissa myös järjestetään tosi paljon kaikkia yleisötapahtumia/näyttelyitä yms, jotka kantsii checkaa.
Mä voisin kai tähän loppuun kertoa kuinka olen kasvanut ihmisenä niin paljon tän vuoden aikana ja oppinut itsestäni niin paljon. En taida tehdä sitä. Kivaa mulla on joka tapauksessa ollut, oon oppinu paljon (ihan yleensä) ja oon saanu monta uutta ystävää. Täytyy vaan toivoa että pysytään yhteyksissä niinkun on suunniteltu.
Kotiinpaluusta vielä sen verran, että kaikki meni hyvin. Sain kaikki tavarat tungettua kahteen matkalaukkuun 18+24kg. Eikä ees tarvinnu maksaa kentällä extra-laukusta! Niillä oli joku systeemi rikki niin en pystyny maksaan. I can live with that, thank you very much! Nyt on jo yksi laukku purettukin ja toinenkin melkein. Sitä laatikkoa mä odotan viekä saapuvaksi. Mun huone tursuaa tavarasta, täytyy varmaan lähtee kirpparille kärräämään näitä kaikkia... Sain perheeltä vielä tosi kivan läksärilahjan, Cath Kidstonin ompelukirjan ja Jenny Dunlopin Liverpool printin. Eikä muuten pysytty sivistyneesti West Kirbyssä vikana iltana, vaan päädyttiin kreisi bailaamaan Liveriin... Mun oikee korva ei oo vieläkään täysin toipunu siitä musiikista, mutta tanssin kuin raivotautinen! Oli hauskaa!
Tämä blogi jää vielä julkiseksi, ehkä tästä on jollekin iloa tai hyötyä. Kommentteja voi edelleen laittaa ja koitan vastatakin niihin. Ja jos nyt jokin jää mieltä askarruttamaan au pairin elämästä niin kysykää ihmeessä!
Kiitti moi,
Iida.
